Päivä jota en tule unhoittamaan

Oon tänään kirjottanu ihan mielettömän litanjan tekstiä toiseen blobiini (verratkaa nimeäni tuohon blodilistaani tai paina otsikkoa). Asiaa on sisällä niin hirveästi etten tiedä miten sen kaiken saisin ulos.

Lueskelin vihkoa jota pidin päiväkirjanani joskus tammikuussa. Sitäkään en koskaan saanut loppuun. Tuli muistoja mieleen. Niistä suht hyvistä ajoista. Uskoin ekan kerran parempaan, hymyilin ekan kerran oikeasti. Olin onnellinen.

Liittymäni vaihdetaan, viimein. En jaksa sitä että saldo menee aina kiinni. Nyt pitäisi ilmeisesti riittää tekstailua varten ihan kivasti. Saas nyt nähä miten alkaa toimimaan.

Tekee mieli roskaruokaa. Semmoinen olo että tahtosin vaan ahmis ruokaa naamaan. En voi. Meikä painaa tänään taas "kivat" 51.7kg. Oksettaa, tiedetään. Ärsyttää kun äiti tuolla just alko syyä ja kilistelee lautasta. Ja iskä viel o laittanu uuniin tulemaan makaroonilaatikkoa. Se tuoksu niin hyvälle kun se sitä laitto. Kauhee himo.
Ja tahsotin pääsiäismunia, pääsiäissuklaita. Pandan suklaita (pandan tehdas on muuten n.5km pääs meitin kotoo, aikas kiva, mutten siltikään siel käy usein.) ja muita namusia.
Mutta ei, en saisi syödä. Tämä on niin raastavaa. Tahtoisin mehukeittöa, se on vähä kalorista ja lämpimänä aikas hyvää. Tahdon ruokaa ilman että lihon.

En taida taaskaan mennä harkkoihin. En jaksa. Terapeuttikin sanoi ettei mun tartte tehä mitään mitä en jaksa. Se oli kuitenkin väärässä. En voi jättää siivoomista totaalisesti äitille. Se ei kestäs sitä. En voi. Ja opiskella pitäs. Ja LIIKKUA!! En vaan saa itseäni mitenkään liikkeelle. Ärsyttää.

Tahtoisin olla laiha. Inhoan sitä miltä näytän. Maha, kädet, reidet, jalat yleensä. Selkä on ainoa asia joka näyttää edes jotenkin hyvältä.