Update 2.

Olen nyt kävellyt tähän mennessä jo lähes 7000 askelta. Aikas hyvin.
Toivon niin että saisin taas painon laskemaan. Ahdistus on kova. Enkä jaksaisi mitään. Mikään ei kiinnosta. Ja ihan pienet asiat saa minut turhautumaan ja vihaiseksi. Kuten osaltaan kämppiskin ihme rääkymiskohtauksineen kun joku biisi tulee tv:stä mitä hän ei halua kuulla ja minkä minä taas haluan. Ja sitten vois pitää ne kommentit omana tietona koska minä en osaa keskittyä jos joku sönköttää siinä vieressä - sori nyt vaan. Eipä o mikään paras päivä. Ja kun yritän ehkä hieman vähentää sitä että olisin niin kiinni polttamisessa. Olenhan päässyt jo parista tosi minuun juurtuneesta asiasta irti.

Yksi niistä on viiltäminen yms. itsensä satuttaminen. Yli puoli vuotta ilman. En koskaan uskonut että pystyisin tähän. En koskaan uskonut. Harvoin tulee se että haluan edelleen tehdä samaa ja turvallista. Kunhan käsi ei näyttäisi tolta niin sitten voisin tehdäkin. Käteen tekeminen on se joka tuottaa eniten helpotusta. Se on niin täydellistä. Jalka on hankala ja häiritsevä ja kipeämpi. Kylki on ihan ok, mutta hankala. Siinä ne minun paikat sitten onkin. 1 tikattu. Monta itse hoidettua.

Mutta syöminen, se on semmoinen asia etten sitä halua edes "normalisoida". Haluan olla sitä mitä unelmoin, sellinen mitä unelmoin. Enkä jaksaisi tätä tuskaa kauaa. Haluan laihtua. Ja liikkua kuin hullu, kerrankin taas näin.

Mörh...
Katotaan jaksanko kirjottaa lisää illemmalla.
Kuhan nyt vaan ei söis enää mitään.