Hei taas!

Pahoittelen etten ole piiitkään aikaan kirjottanu. En tiedä miksi en. Oishan sitä voinut pieniä tekstejä aina sillon tällön kirjottaa kun kuitenkin paljon on tapahtunut. Oon käyny aika ajoin kattomassa blogiani miettien mitä ja millon kirjotan. Olen myös lukenut muiden blogeja ahkeraan vaikken olekkaan kommentoinut. Ehkä olen etsinyt jotain inspiraatiota ja voimaa alkaa taas kirjottamaan.
Nyt taas se hetki kun en tiedä mistä alottasin...

Erosin reilun 4 kuukauden jälkeen siitä Englannissa asuvasta naisesta. Multa katos tunteet aikas äkkiä siinä vaihees kun hän rupes juomaan taas päivittäin ja sain oottaa helvetin kauan aina että hän vastais mun tekstareihin. Aina ne vastauksetki oli just sitä semmosta valittelua ja pahoittelua.
Mää päätin/ lupasin itelleni vuosia sitten että kukaan, EI KUKAAN, saa mua enää painettua alas sinne helvetin syövereihin. Tiiän etten samanlaisesta rämpimisestä enää selviäis elossa. Enkä tahdo kuolla. Mulla on aivan liikaa unelmia.
Tämän suhteen loppupuolellahan mää rupesin oleen aivan jumalattoman ahdistunut. Sain paniikkikohtauksia ja olin koko ajan henkisesti tuskissani. Tähän toki vaikutti moni muukin asia mutta se helpotti hieman kun voi taas olla vapaa ja hengittää.

Sain autokoulun viimein käytyä. Tein AB-kortin eli ensin auton (B) ja sit moottoripyörän (A). Mullahan on jo (kevyt)moottoripyörä ollu oottamas et saan kortin. Tosiaan se painaa reilut 3 kertaa mun verran se pyörä. Oon ajanu autokoulun pyöräl joka on melkeempä just semmonen mitä tahon. Siin oli hyvä istua ja toimi ku unelma. Mut sit toi mun custom pyörä on kyl aivan kamala. Se on ISÄN-tyylinen pyörä. Ei mun. Mää haluan kunnon katupyörän. Semmoosen urheilumallisen. Tos on iha hirvee ajoasento. Siin on kytkin kahva jossai kilsan pääs ni mää meinaa siihen ylttää ja liikaa muistettavaa. Inhoon sitä. Jo sillon ku iskä sitä oli työkaveriltaan ostamas mulle epäröin ja pahasti koska se ei ollu lähellekkää sitä mitä haluan. Sit toki myönnyin ku se sano et toi on iha hyvä alotuspyörä. Ja joo, nii varmaa.
Tahtosin takas autokoululle. Siitä tuli mulle ku toinen koti. Ainoo paikka missä en kritisoi itteeni. Siel oli nii rento meininki ja ihanat ihmiset. Tosin Minna, joka oli siin toimistol aina, ni sano et saan mennä sinne käymää millon vaa. Rupatteleen ja kahville. Ku mää siel olin lähös hää halas mua ja sil oli tippalinssis. Jestas et oli hankala lähtee. Siel oli nii ihanaa. On jotenki tyhjä olo. Ja tottakai ihastuin yhteen ajo-opettajistani. Sepä helpotti toki helevetisti asioita...

Aijon muuttaa tästä asunnosta jossain vaiheessa pois. Mun on saatava asua yksin et saan järjesteltyä elämäni. Mun on saatava rutiinit ja järjestys kuntoon niin voin elää ja jaksan asioita paremmin. Joidenkin mielestä liika järjestelmällisyys on tylsää. Mulla on kauhee villitys pääs et järjestelmällisyys ois tosi jännä juttu. Jäis aikaa ja energiaa tehä muuta ja harrastella asioita. Oppis sit pitää itestään ja koirastaan huolta. Neohan on nyt porukoilla ollu evakos jo jonkin aikaa. Siihenkin on tietyt syyt joita en voi sanoa. Mulla on pelkoni ja se siitä.

Suunnilleen kaikki on sitä mieltä että mun on muutettava tästä kämpästä pois. Äiti on ollu sitä mieltä alusta asti että tää mun ja kämppiksen yhteiselo ei tuu sujumaan. Mää oon ollu alusta asti eri mieltä. Se suju alussa ihan hyvin. Ja me jopa siivottiin. Sit se alko jokseenki jossain vaihees romahtaa. Lopulta täs lähi kuukausina se on oikeesti romahellu enemmän. Mun ei pitäs joutua pelkäämään ja tuntemaan ahdistusta kun mää tuun mun 'kotia' kohti. Onko mun tavarat kunnos, millä päällä kämppis on tällä kertaa... Se ei o kovin mielekästä.
Se et mää tästä lähen ei meinaa sitä että mää haluaisin unohtaa mun kämppiksen. Ei todellakaan. Hää on hyvä ystävä ja osaltaan auttanut mua tosi paljon. Mutta mun on saatava koota elämäni kuntoon ihan rauhassa. Mää en räjähtele niin kun hän. Ymmärrän että se on hänen keinonsa mutta mää en semmosta aina kestä. Toki jotkut asiat pännii mua ihan hulluna. Mut en sano niistä heti mitään. Siin kestää aikaa. Sit ku oon iha kihahtamispistees ni kyl ne tulee ulos. Mut en sano mitään silleen pahasti. Ainakin yritän olla syyttelemättä. Toivon kovasti että kun Raven tän lukee niin ymmärtäis. Eikä vetäis kauheita pultteja tästä. Kun kuitenkin määkin olen tosi jännittyny sen takia että häneltä on nyt kaks vuokraa maksamatta. Millon tulee se et meijät passitetaan ulos tästä? En taho lisätä paineita, mutta mun pää vaan ei anna tilaa ja jätä rauhaan.
Kiitän onneani et olen oppinut Ravenin kanssa sen et osaan nykyään katkasta sen saatanan napanuoran ihmisiin. Muuten oisin niiden harhojen aikaan ollu iteki kusessa. Mun ei tartte enää tietää joka heti mis hän liikkuu ja millon tulee ja ilmottaa mis mää oon. Se on helpottanu mun elämää, ehkä hänenkin, edes vähän. Voin olla vähän vapaammin. Sekin että Raven on tämän sallinut eikä ole marmattanut siitä niin on auttanut mua itsenäistymään ja näkemään asioita eri tavalla. Siispä tahtoisin kiittää sinua!

Tänään lopeta polttamisen. Pelkään todella kovasti koska olen niin kiinni. Entä jos en kestä ahdistavissa tilanteissa ilman? Tartten tosi paljon tukea. Voin aijemmin sanoa että tarvitsen tukea, mutta kun paha tilanne tulee en saa sanotuksi mitään. Jotkut on oppinut huomaamaan jos en voi hyvin ja jokin on vinossa, mutta suurin osa ei. En kai edes näytä sitä. Peitän heikkouteni. Yritän kovasti viimein saada itseni irti tupakasta. Yritän koota terveelisempää ja hallitumpaa elämää itselleni.
Liikunnanopettaja sanoi et saan mennä koulun kuntosalille. Siellä on ollut jotain väärinkäytöksiä joten sinne pääsee vaan luvalla. Ja mulla kun lääkärin mukaan pitäis olla koko loppuelämän kuntosalikortti jos haluan suht kivuttoman elämän. Sen siitä saa kun on yliliikkuvat nivelet melkein joka paikas ja on syönyt lihaksensa.

Kaikki tää mitä täs ny on ollu meneillään on vaikuttanu mun syömiseen ja nukkumiseen. Ei ole nälkä tai jos on niin ei tee mieli. Viikolla nukahdan aina seuraavan päivän puolella 1-3 tai 4 aikaan ja perjantaina saatan nukahtaa jo ennen 10ntä, kuten viikonloppunakin. Lauantait on nyt ollu mulle semmosia muumiopäiviä. Mitään ei tartte tehä ja jos jotain on sovittu niin niitäkin pitää viel pohtia et jaksaako varmasti mennä minnekkään.

En nyt tiedä mitä muuta kirjottasin. Toki ois se osastolääkärillä käynti/diagnoosin uusiminen, mut sen voi jättää myöhempään.
Tuli pitkä. Toivottavasti edes joku jaksaa lukea.
Voimia ja lämpimiä ajatuksia kaikkien päivään!
~Meem~

100.

Tulin takaisin siis 21. päivä..
En ole jotenki jaksanu kirjottaa.
Matka meni hyvin flunssankin kanssa vaikka se kyllä vaikutti lentoihin.
En osannu sielt tultua nukkua tai syyä.


Tää viikko on alkanu rankasti, toisaalta.
Jos viikko jatkuu näin tuun hulluksi.
Tartten lomaa elämästäni. En jaksa kaikkea mitä tapahtuu mun ympärillä. Kaikkia tuntemuksia. Mun pää valuu sekasortoon.

Voimia kaikille!

16.5

Huomenna lähetään sinne Lontooseen. Ollu hirveesti stressiä sen takia.
En millään saanut tehtyä tehtäviä ajoissa. Vasta tänään sain ne valmiiksi. Ja onneksi toinen opettajista oli tosi reilu ja kiva ja otti tilanteeni huomioon. Ja sen että masennuksesta parantuvan on välillä hankalaa toimia oikein.
Pitäisi mennä pakkaamaan. Jännittää ihan hulluna.
Huomenna ylös about klo puol seittemän.
Pitää pohtia miten syömiset siellä hoidan. Paino muutenki heilahdellu siihen malliin että joo..
Oon edelleenkin kipeenä. Tosin jo parempaan päin.
Koitan jotenki päästä kirjottamaan.

Voimia kaikille!!!

Ja vielä...

Kiitos kaikille onnitteluista!
Ei haittaa mitkään 'myöhästymiset' yms.
Olette kaikki kovin tärkeitä miulle! <3 <3 <3

Vastailen kommentteihinne ja kommentoin teidän blogejanne kuhan aikaa olisi vähän enemmän. Tähän aikaan 'yöstä' en sitä viitsi ruveta väsäämään.
Mutta luen silti tekstejänne aikalailla joka päivä.

Pärjäilkää rakkaat, älkää antako minkään tai kenenkään teitä vahingoittaa ja jos niin käy me päästään kyllä niiden asioiden yli, yhdessä! Stay safe!
(Kuulostipa taas kliseiseltä.. -.-'')

10.5

Olen tänään ollut ihan mielettömän kipeänä. En meinannut jaksaa kävellä kotoa pysäkille sitä paria sataa metriä. Kun kämpille saavuin lääkkeet rupes jossain vaiheessa auttamaan ja ilta oli jo hiukan helpompi.
on se kiva kun immuunikyky on heikko ja heti kun vähän flunssaa pukkaa niin kunto menee alas hurjalla vauhdilla. Tuskasta.

Tasan viikon päästä tähän aikaan painan pääni (todennäköisesti, ellei mitään esteitä tule) tyynyyn Lontoossa. Mennään sinne koulu ryhmällä. En siis kirjota ensiviikolla maanantai aamun ja perjantai iltapäivän välillä mitään ellen jostain löydä tietokonetta. Toivottavasti kaikki menee siellä hyvin. Vähän alkaa jo jännittää. Mutta RAKASTAN lentokoneita. Tahdoin joskus ja edelleenkin Hornet-lentäjäks, mutta kun on tämmönen pätkä niin turha kuvitella. Reittilennotkaan mahdollista tällä pituudella.

Miun koira on aikas seko taas. Onneks se leikataan kesän alussa. Ei se vois pentuja tehäkään kun sillä on se napatyrä. Rauhottuupa sitten, ehkä! Kotona yhdellä koiralla on juoksut ja se kiehnää aina miun jaloissa kun menen siellä käymään niin johan miun koira siitä innosta. Nyt se aina nuuskii mua koko ajan ja maukuu. Ei sentään yritä enää paneskella mun kättä tai jalkaa tai mistä nyt otteen saakaan. Sitä se tekee aina välillä. Semmosta se uros-koiran kanssa välillä on eikä se mua sinänsä haittaa, ihan luonnollista. Tuolla se taas maukuu. Mulla meinaa mennä hermot. Se pääsee ens viikolla johki hoitoon... saas nähä minne. Ystävän pitäs tulla tänne alkuviikosta sitä hoitamaan, mutta loppu viikko on vielä auki.

Mua ihmetyttää vähän toi vaaka. Eilen aamulla 49.3 (sitä edellinen ilta 50.5), illalla taas 50.5, tänä aamuna 49.6 ja tänä iltana 50.0. Vähän heittää. Inhottaa kirjottaa noita lukuja, mutta ymmärrystä lisäämään se on vähän tarpeellista. Onneks paino edes jotenkin tippuu nyt taas. Inhotti kun se nousi taas. En tykkää painostani yhtään. Alipainon rajamailla oli kiva olla. Ja sen alle haluaisin.

Huomenna pari vanhempainiltaa minne äitin ja kämppiksen kans menen. Kouluun meneminen ratkeaa aamulla. Jos on tosi kurja olo niin en mene. En halua sinne jos pystyn hädin tuskin kävelemään parit rappuset ja kun hissiä en pissisten tavoin halua käyttää. On se niiiiiiiin kiva olla kipeenä -.-''...

Eilen leikattiin koiran kynnet ja tänään tassu karvoja niin että voi taas kohta helpommin leikellä niitä kynsiä vähän lyhemmäks. Vaikkei hän kummastakaan toimenpiteestä pidä.

Mitä mieltä olette..
Voinko sanoa olevani irti viiltelystänyt jo tämän reilu 9kk jos olen kaksi kertaa sinä aikana viiltänyt? Ekalla kerralla 1 ja tokalla 3. Ei pahoja. Pieniä, arvet jää muttei pahoja. Eikä ne missään tuntunut eikä auttanut. Tavallaan vahvisti vain että turha tehdä arpia jos niitä tehdessä mikään tuntemus ei muutu, kun ei ne edes auta.

Sisko ja äiti hankkii mulle uudet pallot huulikoruun. Semmoset titaaniset, tumman siniset. Ne painaa ihan kivasti. Mut silti haluan sen tatuoinnin silti!!

Voimia kaikille!

Miksi pitää olla niin perfektionisti?!

Tänään oli vyökoe. Se oli rankkaa touhua, mut pääsin sen läpi. Meitä oli kolme ja sain huonoimman prosenttiluvun siitä. Vituttaa!

Olin laihtunu tänä aamuna 1,2kg eilisillasta. Saa nähä valehteliko vaaka, mitä epäilen, kun aamulla taas katon mitä painan.

Joskos kirjottasin huomenna enemmän kaikesta mitä on nyt tapahtunu.

Oon tulos kipeeks ja väsyttää jotenka,
voimia kaikille!

3.5

Tänään täytän/täytin 19 vuotta.
Melkein kukaan ei muistanut.
Tuntuu hieman pettyneeltä.

Kävelin koirani kanssa kotia. Reilut 4km. Lenkkipolkua ja mettää pitkin. Se oli aika mielenkiintosta. Eikä ollu ees kylmä.
Kävin semmosellä paikalla jossa kävin 2007 vetämässä lääkkeitä ja alkoholia keskellä päivää. Se on ihan mun kodin lähellä.

Kotona ei ollu ees kakkua. Olin vähän pettyny. Ei mitään sanoja, ei mitään. Ei edes korttia. Tätäkö tämä tulee olemaan kaikki tulevat vuodet?

Mulla on muutenkin jo paha olla.
Huomenna kaks koetta. Joihin en ole valmistautunut. En ole tehny vaadittavia tehtäviä. En mitään. Stressaan, mutten jaksa.

Mää en jaksa!
Tahdon luovuttaa.. Liian raskasta!

Update 3.

En ole taaskaan millään jaksanut kirjottaa vaikka oon käyny kattelee blogia ja lukee miten muilla menee lähes päivittäin.
Mulla on viikot jotenkin tosi täynnä kaikkea. Pitäisi aina tehdä jotain, soitella, tekstata, muutella aikoja, selvitellä poissaoloja, koulua, harkkoja, harrastuksia, ruokaa, liikuntaa, koira, kämppis, ystävät, KAIKKI.
Pidän kuitenkin itseni jotenkuten kasassa. Vaikka asioita onkin paljon, mitä pitää muistaa yms., niin silti en tee melkein mitään koulun jälkeen. Ja viikonloput on ihan turhia.

Pelkään ja olen ahdistunut. Tiesin että tämä aika tulee vielä joskus. Enkä tiedä mitä tehdä. Miten minun käy? Entä muiden? Kuka sortuu ensimmäisenä ja miten pahasti? I don't want to loose you!


Kehitin taas itselleni uuden syömis-ja liikuntasuunnitelman. En niinkään tarkkaa mutta mitä saa syödä ja miten usein, miten kerryttää liikuntamäärää ja kuinka usein.
Olen syöny nyt melko säännöllisesti ja pitäny proteiinimäärää korkeammalla. Olen ainakin saanu pidettyä painon lähes paikoillaan ja niin ettei aamupaino nouse yli 50kg. Inhoan tuota numeroa.

Lukkari on ihan täynnä ja yritän siitä selvitä. Pari hyppäriä, joilla tosin on sitten terapia. Ja pari aamua kun menen 10:neen. Lisättynä tietenkin enkun puhekurssin Lontoonmatka tunnit torstaisin koulun jälkeen. Pitäisi johonkin väliin saada ängettyä vielä toimintaterapia. Tiistaisin ratsastus. Perjantaina ja sunnuntaina Kempo harkat.
Sitten se puoli että huolehdin mielessäni kuitenkin parista henkilöstä. Kämppis ja eräs ihana ystävä kauempana. Olen solmussa molempien kanssa. En tiedä mitä tehdä. Ja mikä heitä yhdistää? Molemmat päättävät kuolla kun siltä tuntuu. Todella kiva. Minä paniikissa täällä yritän sinnitellä ja ajatella että kyllä tämä tästä, ei ne kuole, ei ne voi. Tässä mielessä tulee taas semmoinen asia mieleen että olisi ollut parempi jos olisin kuollut jo aikaa sitten. Pari vuotta sitten. Tai noin parin päivän päästä vuosi sitten kun otin sen yliannostuksen kuolemismielessä. Elämässä on ollut paljon kivaakin tässä välissä, mutta silti tuskaa tunnen joka päivä. Tuntuu kuin sisimpäni ei saisi henkeä. Onko ihme etten jaksa keskittyä, ettei huvittaisi mikään? Ainoa missä tunnen olevani oikeassa paikassa ja voin rauhoittua on kun ratsastan.
En aijo kuolla. En ole ajatellut konkreettisesti sitä pitkään aikaan. Aijon elää. Mutten tiedä miten minun käy jos joku tärkeä kuolee.


Selailin taas lehteä. Siitä tämä kirjoittaminen taas lähti. Minulle tulee ELLE. Kovin moni ei minut nähdessään sitä uskoisi. Eikä sitä että itse tilaan KuntoPlus -lehteä. No kuitenkin, lueskelin tai selasin ELLEä taas. Huomasin siellä parin ihania kenkiä. Tottakai korkea korkoisia. Ei minulla ole niitä vastaan mitään. Itseasiassa pidän sellaisista kengistä todella paljon.
Mutta en tiedä missä voisin korkkareita pitää. Tiedän miten kävellä hieman miehekkäästi, painottaen sitä että olin joskus niin hevaria että huh. Edelleenkin kuljen suurimmaksi osaksi mustissa vaatteissa ja löysissä maasto- tai muissa housuissa. Joskus oli opettelemisen takana että sain taas pidettyä hametta päälläni ja käyttäydyttyä sen mukaisesti.
On vaikea lähteä kouluun korkkarit jalassa. Olen aina niin kiireinen. Laukkukin aina painaa. Enkä tiedä viikonloppuisinkaan. Kun en kovin paljoa lähde mihinkään. Olen vain kämpillä. Ainoat korkeammat kengät mitä käytän on New Rockin platformit. Minulla on platformeja itseasiassa kahdet. 'Miehekkäämmät', joita käytän useammin koska niillä on niin helppo kävellä samalla kun saa livää pituutta ja ns. 'huorakengät', ne on semmoset naisellisemmat ja kokeammat kengät joilla kävely aina vaatii vähän totuttelua. Jälkimmäisiä en ole aikoihin käyttänyt.
Nykyään olen käyttänyt vain maihareitani. Paitsi kun mentiin isän kanssa joku aika sitten täällä moottoripyöränäyttelyyn, silloin oli ensimmäiset platformit jalassa.
Se on hankalaa koska toisaalta haluaisin käyttää muitakin kenkiäni, mutten kuitenkaa käytä. Että tämmöinen jokseenkin sekava ja outo ongelman kuvaus.

Olen pitänyt kiinni siitä että poltan vain 5 tupakkaa päivässä. Tästä juteltiin viikko sitten perjantaina ja sen jälkeen en ole enempää päivässä polttanut. Jei!

Kämppis teki tänään puuroa. Ja kuten odottaa saattaa minä en siihen koske koska haju oli jo semmonen että rupesi pahaolo tulemaan. Hän päätti siihen pistää PUNASIPULIA ja pähkinöitä. Ja vielä kauheesti kysy että miksei puuroon muka voi sipulia laittaa, miksei sitä yleensä laiteta, miksei se siihen käy. Näitä kämppikset sörsseleitä on ennenkin nähty ja niistä on kuultu. Tekisi kunnon ruokaa niin ois ihan kiva. Mie kyllä teen ruokaa ja siitä saa muutkin syödä, että ois ihan kiva jos ei aina tarttis ite ruveta jotain väsäämään. Ei sillä että tämä mikään "sun täytyy nyt muuttaa tapas" -lausahdus olisi.

Syömään jotain ja kohta pitäis lähteä kotia menemään että sais hetken olla ennen kun harkat alkaa.
Voimia kaikille!

Tänään oon syöny nuudeleita, semmosta rieska hommelia, pari karkkia, pari siivua kalkkunaleikkelettä, voita ja ketsuppia. Ja juonu mehua.
Vähän polkenu crosstrainerilla ja käytiin koirulin kans pihalla.

Iskä siis toi eilen yhen ison suklaamunan ja 6 pienempää. Aamupala juustoja ja kalkkunaleikkeileitä. Rieska sydeemiä, alkoholia ja jotain sokerilitkua. Sipsejä ja mehua. Oli kyl iha hirvee shokki ku se ne kanto. Ei sen pitäny aluks tuua ku suklaamunia ja mehua.

Eilisilta meni kans kyl nii persiilleen. Mussutin niitä sipsejä jotka jo aikasemmin 'piilotin'.
Paino ei laske. Ja tänään tajusin että jei, vartalo on taas kerännyt nestettä, tietänette mitä se merkitsee naisihmiselle.

Tänään en oikein ole sekoillut ruuan kanssa. Onneksi. Toivottavasti paino rupeaisi jossain vaiheessa putoamaan.

En jaksa nyt kirjottaa enempää. Väsyttää jokseenkin. Olisinkohan kipeäks tulossa. Aivastellu tänään kaameesti ja nyt nenä tukos. Ja kylmä nyt on ollu ihan muuten vaan kun en o syöny nii paljoa.

Voimia kaikille!

Isä ja sen kauppareissut...

Väsyttää.
Päivä mennyt suht oksti.
Lähdettiin koulusta kämppiksen kanssa heti liikkatuntien jälkeen.
Liikassa oli kehonhallintaa, pitkiä venytyksiä ja pieni nopea rentoutus. Oikean jalan takareiden ja lonkan lihakset on edelleen jumissa. Samoin nyt käsivarsien lihakset on jumissa. Mutta kai se siitä.

Olen syönyt n. 600kcal tänään.
Harrastin myös isän kauppasta tulon jälkeen sitä joskus aikaisemmin mainitsemaan muutosta syömishäiriössäni jota en voi mainita kämppikseni takia. Kertoilen huomenna mitä isä tänne kantoi.
Oli kyllä koko tän illan tosi outo olo.
Ja nyt on vähän nälkä.
Polveen ja selkään sattuu kun makaan lattialla kone päälläni ja jalat koukussa.
Alan ihmetellä missä kämppis viipyy. Jääkö hän isälleen yöksi vai mitä oikein on meneillään?! Tulee sellainen tunne että jotain on tapahtunut...
Haluaisin mennä polttamaan, vaa'alle ja nukkumaan.

Ja huomenna harkat. Ei toisaalta huvittas mutta silti menen.

Kämppä sekasin. Ärh.

Voimia kaikille!

Se ei mennytkään ihan niinkuin luulin...

Tänään on olisi ollut toiminnan täyteinen päivä, muttei ihan niin 'pahasti' ollutkaan.

Aamupalana olikin teetä. Sitäkin hyvin vähän kun oli liikaa vettä ja maistui tosi oudolle. Enpä meinannut saada siitä mitään alas.
Ennen linkkiin menoa sitten poltin ja sekös vasta olikin virhe. Tuli niin heikko olo. Ihan kun aina ennen kotoa lähtiessä. Jalat oli iahn hyytelöä, oksetti. Ennen aina meni näkökin tosi oudoksi. Tiedin että linkki tulisi ihan kohta. Puhuin mielessäni, taas, ruumiilleeni että kestäisi hetken, että saa sitten vettä. No linkkiin käveleminen oli mielenkiintoista ja juuri silloin paha olo oikein iski. No menin linkkiin ja istuin alas. Otin huikan vettä, ei auttanut yhtään, pahensi itseasiassa. Otin yhden mynthonin. Sekään ei aluksi tuntunut auttavan. Imeskelin sitä vaikka tuntui että oksennan ihan minä hetkenä hyvänsä enkä voinut lähteä pois linkistä koska en olisi ehtinyt enää kouluun seuraavalla. Siinä kun katselin ympärilleni ja tutkin ihmisiä ja imeskelin alkoi olo paranemaan, onneksi.
En olisi jaksanut enää kävellä koululle joten menin linkillä. Sitten oli liikuntatunti. Ihanaa. Oli sulkkista, pingistä ja istumatennistä (se oli hyvin mielenkiintoista). Koska aamulla kämppis ei suostunut lähtemään mihinkään meinasin aluksi olla ilman paria mutta olinkin sitten yhden tytön kanssa joka on ruotsin tunnilla kans samassa ryhmässä kun minä. Hän on yleensä aina yksin. Hänen kanssaan oli ihan kiva pelailla.
Sen jälkeen menin ulos polttamaan taas. Oli ihana istua siinä ihan yksin, rauhassa auringon paistaessa.
Kun menin takasin sisälle odottamaan että tunti alkaa huomasin ettei minulla olekkaan välipalapatukkaa mukana ollenkaan. No ei se haitannut. Ei minulla niin kova nälkä edes ollutkaan. Pelailin matopeliä kännykällä (Hävettää. Piti keksiä joku tapa jolla pysyn koulussa välkillä, etten lähde lätkimään).
Liikunnantunnilla olin saanut viestin, jonka katsoin vielä siinä alussa. Ratsastustuntini on peruttu. Naamani venähti samantien alaspäin. Mutta onneksi se ei pilannut tuntia.

Eilen en käynyt lenkillä, enkä tänäänkään.
Tosin kävin koiran kanssa ulkona. Juoksentelin sen kanssa. Oli ihan kivaa.

Syömiset menneet suht hyvin. Vaikka söin karkkia (äääliö!!).
Söin pienen annoksen nuudeleita. Ennen sitä join tilkan mehua joka jo tuntui täyttävän minut kokonaan. Vatsan yläosaan sattui siinä vaiheessa.
Ja sitten vedin niitä karkkeja.
Muuta en taida olla edes syönyt. Enpä niin.
Eikä ole edes nälkä.

Haluamme tehdä kämppiksen kanssa jonkin kivan aterian pääsiäisenä. Haluan salaattia, jonkin kivan pääruuan ja jälkiruuan. Ja kaikki mahdollisimman kevyttä. Mitään ideoita tai kivoja reseptejä kellään?
Tämä vain siksi että on jotenkin orpo olo koko pääsiäisestä. Olen aina ollut silloin kotona. Jotenkin kaipaan sitä. Tai jotain.

Huomenna aamulla taas liikuntaa. Kehonhuoltoa. Kunnon lämmittely, pitkiä venytyksiä ja pari rentoutusta. Mitähän siitäkin tulee? Kivaa varmaan, suurimmaksi osaksi.

Mitäs muuta....?

Niin tänää linkissä paloin halua tulla kirjottamaan (samoin kun jo heti aamusta kun istuin yksin salin näyttämön laidalla). Linkissä oli edessäni kaksi IHAN selkeästi alakouluikästä poikaa. No ne siinä veti energiajuomaa ihan mielettömällä vauhilla. Miten ihmeessä sen ikäiset voi sellaista ostaa? Nehän menee ihan sekasin. Ja siltä vaikuttikin. Ne puhui lujalla äänellä ja selitteli tarinoita siitä mitä muille pikkukersoille oli tapahtunu juotuaan vahvempaa energiajuomaa.
Onneksi minulla oli aurinkolasit päässä. Muuten naamani olis näyttäny tosi oudolta sillä ilmeellä mitä minulla oli koko sen matkan.
Niistä lapsiparoistahan tulee kauheita riesoja illalla kun ne on väsyneitä ja hilluu energiajuoman voimalla ympäri ämpäri. Yrittääkö ne niin kovasti olla cooleja ja ISOJA/VANHOJA?! Vanhempien pitäisi edes jotenkin puuttua tuohon. Ei tuo ole hyväksi niille, eikä kellekkään muullekkaan niiden lähettyvillä.

Kohta pitäisi laskea kalorit..
Nyt alkaa hieman nälkä tuntua jo.
Aivan ja join jonkin verran kahvia.

Ratsastustunti olisi voinut siirtyä perjantaille tai sunnuntaille jolloin olisi seuraavat tunnit. Mutta opettaja ei ole vielä vastannut että monelta ne on kun minulla on kuitenkin harkat molempina päivinä niin saas nähdä.
Olisi ollut niin ihana mennä ratsastamaan. Oli niin ihana päiväkin. Sisko olisi vienyt ja olisin ollut opetuksessa ihan yksin. Se olisi ollut niin ihanaa. En halua että koko kenttä on ihan täynnä niin että pitää koko ajan väistellä jotakuta kun hevonen menee lujempaa kuin muut. Ei siinä voi keskittyä oppimiseen ollenkaan. 3-4 henkilöä ja hevosta kentällä. Silloin ei ehkä olisi niin paljon ruuhkaa. Se on hankalaa, vihastuttaa ja ahdistaa kun pitää koko ajan väistellä ja sitten yrittää olla mahdollisimman hyvä, oppia eikä tehdä virheitä.

*Huoh*
Voi se elämä muka olla niiin hankalaa.

Niin ja mun takareidet on tosi, tosi kireällä.
Tuntui kun kurkotin lattialta ottamaan koiran remmiä tuntui että oikean jalan täkareiden lihas katkeaisi minä hetkenä hyvänsä. Enkä tiedä miten venyttää sitä koska kaikki normaalit venytykset ei toimi minulla niinkuin muilla koska niveleni menee nii kivasti yli. Se tuntuu aina ihan erikohdassa.
Enkä saa sitä ihme piikkimattoa oikein osumaan oikeaan kohtaan.

Mutta kohta nukkumaan.
Voimia kaikille!

Update 2.

Olen nyt kävellyt tähän mennessä jo lähes 7000 askelta. Aikas hyvin.
Toivon niin että saisin taas painon laskemaan. Ahdistus on kova. Enkä jaksaisi mitään. Mikään ei kiinnosta. Ja ihan pienet asiat saa minut turhautumaan ja vihaiseksi. Kuten osaltaan kämppiskin ihme rääkymiskohtauksineen kun joku biisi tulee tv:stä mitä hän ei halua kuulla ja minkä minä taas haluan. Ja sitten vois pitää ne kommentit omana tietona koska minä en osaa keskittyä jos joku sönköttää siinä vieressä - sori nyt vaan. Eipä o mikään paras päivä. Ja kun yritän ehkä hieman vähentää sitä että olisin niin kiinni polttamisessa. Olenhan päässyt jo parista tosi minuun juurtuneesta asiasta irti.

Yksi niistä on viiltäminen yms. itsensä satuttaminen. Yli puoli vuotta ilman. En koskaan uskonut että pystyisin tähän. En koskaan uskonut. Harvoin tulee se että haluan edelleen tehdä samaa ja turvallista. Kunhan käsi ei näyttäisi tolta niin sitten voisin tehdäkin. Käteen tekeminen on se joka tuottaa eniten helpotusta. Se on niin täydellistä. Jalka on hankala ja häiritsevä ja kipeämpi. Kylki on ihan ok, mutta hankala. Siinä ne minun paikat sitten onkin. 1 tikattu. Monta itse hoidettua.

Mutta syöminen, se on semmoinen asia etten sitä halua edes "normalisoida". Haluan olla sitä mitä unelmoin, sellinen mitä unelmoin. Enkä jaksaisi tätä tuskaa kauaa. Haluan laihtua. Ja liikkua kuin hullu, kerrankin taas näin.

Mörh...
Katotaan jaksanko kirjottaa lisää illemmalla.
Kuhan nyt vaan ei söis enää mitään.

Mikä helvetti mättää?

Olen jo nyt syönyt liikaa. Ahdistavaa.
Miten en osaa olla syömättä. Aamu menee hyvin mutta päivä, hyppärit on pahimpia.
Olisin voinut vaan vetää sen laukussa olevan vähäkalorisen välipalapatukan ja oottaa että ruotsin tunti alkaa. Mutta ei. Päätettiin kämppiksen kans lähtee kämpille ja skipata tunti ja tulla koululle takas enkun puhekurssin tunnille. No tietty pitää hakea mäkkäristä jotain evästä. Ois se pelkkä jädelö riittäny mutta ei. En edes halua mainita kuinka paljon oon kaloreita vetäny jo.

Tosin oon pitäny askelmittaria taas tänään mukana. Kulkenu jo yli 3000 askelta.
Tänään taas illalla lenkille. Saas taas nähä millasen lenkin teen. Jotain pientä leikkiä oman kehoni ja kävelynopeuteni kanssa vois tehä.
Tein eilen 35minuutin reippaan lenkin.
Oisin halunnut aamullakin löhtee lenkille mutten päässyt sängystä ylös.

Kohta pitää taas lähteä kouluun. Mennään valmistautumaan enkun puheryhmän toukokuun puoli välis tai loppupuolella tehtävään Lontoon matkaan. Siit tulee mielenkiintonen matka. Saas nähä miten niukasti siel syön. Salaattia ja laitti limsaa. Nam nam.

Ja huomenna ratsastamaan taas.
Perjantaina harkkoihin meen vaikka periaatteessa ois loma eikä kovinkaan moni tule. Mutta minä aijon. Minä menen ja liikun ja valmistaudun minkä kerkeen vyötenttiin.

See ya soon!

Suunnittelua.

Paino on noussut ja vähän taas laskenut. Pikku hiljaa jos se palaisi takaisin alas.
Koko ajan on nyt sellainen olo että tekee mieli syödä. Ihan koko ajan. En tajua mikä nyt taas on vialla. En pysty hallitsemaan tätä ollenkaan ja sitten kuitenkin käyn pakonomaisesti about joka aamu ja ilta vaa'alla.

Mulla on taas pari suunnitelmaa liikuntaan.
Kempo, ratsastus nyt kaiketi kans ja sit jos pääsis kuntosalille, esim koululle tai siihen mis käytiin tänää koulun kaa. Ja sit lenkkeilyt mihin mul on kans semmonen ohjelma, tänää on sen eka päivä. Jei! Ja sain lähettyä käveleen.

Salilla oli muute mielettömän kivaa. Haluan niin kovasti uudelleen. Ja tuli oikeesti tosi lämmin ja semmonen olo et oikeesti on jotain tehny.

Kävin siis viime tiistaina ratsastaa semmosella tallilla mis kävin joskus vuosia sitten. Pikkasen pelotti siin alussa kun siit oli nii paljon aikaa. Ja se heponen oli vähän semmoonen vittupää. Mut kuha pääsin taas käsiks miten pitikään tehä nii kyl se ihan hyvin meni. Sit ku piti tulla sieltä alas nii katoin sillee alaspäin et ei helvetti. Oli muute kivan korkee. Sit ku istuttii autos nii rupes paikat jämähtää. Seuraavat päivät oli hieman tuskaa kun joka paikka oli kipeenä. Torstai illalla kuitenkin menin makoilee piikkimatolle. Se autto jonki verran ku toisen puolen selkälihas oli aivan totaalisen kireellä. Eihän se oikeesti tuntunu ku ihon pinnalla mutta auttoi kuitenkin.

Sit perjantaina oli harkat. Pienellä porukalla taas.
Inhoan sitä kun 'sense' sanoo että olen lyhyt. Se aina painottaa sitä jos olen tietyn kaverin kanssa tekemässä liikkeitä ja sarjoja. Se jollain tavalla aina ilmasee sen et oon lyhyempi. Ja se ahistaa! Hän latistaa mut ihan minimaaliseksi. Ja se lähes aina saarnaa. Oon niin vihaa aina täynnä. Mutta menen sinne silti.

Toivottavasti saisin nyt tätä syömistä vähän edes vähennettyä.
Ja voimia kaikille!
Kiitos kommentoijille ja niille jotka jaksaa lukea näitä minun harvoin ilmestyviä räpellyksiä.

Update 1.

8.3:
Jotenkin mulla on aina hankalaa kirjottaa tänne kovin usein vaikka kuinka käyn kattomassa ja mietin paljon mitä voisin kirjottaa. Mikä ihme on vialla?

Paino on taas mitä on. Noussut siis.
Sen siitä saa kun menee mummolaan.
Syötiin suht kivasti siel. Välil ahisti, varsiskin kun ei ollut ruokaa mitä mie olin tottunut ja mitä miun on helpompi syyä.

***
16.3:
Jotenkin kun on tylsää niin se aina johtaa siihen että syön. Ja kun mie tylsistyn helposti. Ahistavaa

***
20.3:
En meinaa millään jaksaa tätä jatkuvaa kalorien laskemista, stressaamista, heikkoa oloa, sitä kun menee kaapeille kattomaan että mitä söis ei millään osaa päättää että mitä kun ahdistaa niin paljon ja on hankala olo.
Kaveri sanoi että olen taas laihtunut. Poskeni ovat kuulemma lommolla. No onhan ne joo jos puhun. Ja mitä väliä vaikka olisin laihtunut. Mitä väliä vaikka luut kolisee yhteen harkoissa. Sanon vain jos kolahtaa siksi että kuulostaisin mahdollisimman normaalilta enkä siltä että se ei haittaa minua ollenkaan, että se itseasiassa helpottaa oloani. Nautin niistä mustelmista.

Voiko olla näin paha olla?
On henkisesti sekä fyysisesti paha olla.
Hauluan laihtua, nyt heti. Vartaloni ei kuitenkaan tunnu haluavan kanssani samaa. Manipuloin sitä hatkuvasti. Leikin sen kanssa. Kuuntelen ja tutkin. Vältän sitä ettei ruumiini kestä, mutten voi antaa sen päättää painoani. En voi antaa sen päästää irti ja rupsahtaa. En anna luideni päälle kasaantua mitään enää. En anna minkään muuttua radikaalisesti takaisin entiseen.
Äiti ei tosin ole sanonut mitään että olisin laihtunut, vaikka hän varmasti näkee.

Äidistä puheen ollen. Se huolestui kun tekstasin sille miten en ollut viime sunnuntain harkkojen jälkeen lähtenyt ulos kämpiltä ennen kuin keskiviikkona menin kouluun. Ja siitä millasia unia olin nähnyt ja miten ne oli minuun vaikuttanut. Ne oli kauheita. Kerron niistä joskus.

Kohta nukkumaan. En jaksaisi enää olla pystyssä. Ei kiinnosta olla enää pystyssä. Vaikka tiedän että kun astun kohta vaa'alle en kestä hetkeäkään itseäni. Enkä muutenkaan meinaa saada unta...

Yritän viimein tänään kirjottaa sen mitä oon jo alottanu ties kuinka monta kertaa.
Kauhean vaikee jotenki aina kirjottaa. Vaikka asiaa kyl ois.
Kohta linkkiin ja liikkatunnille ja sen jälkeen hyppärillä ilmeisesti kahville.
Miten teillä muilla menee?
Voimia kaikille!

Yritän pitää painoani nyt alle 49kg.
Tänä aamuna se taas palasi siihen kivaan lukuun mistä ei enää pitkä matka ekaan tavoitteeseeni.
Painoa oli 48.3kg.

Kohta lähen kauheella kiireellä kaupunkiin ja siitä kotia ja harkkoihin ja huomenna serkun häät.
Saa nähä miten ne menee. Ahistaa jo hieman...

Paino on vähän noussu mutta pidän sitä vakaasti alle 50kg.
Tänä aamuna se oli 49.1kg.
Yritän syödä päivässä vain 600kcal. Mutta ei sekään kovin helppoa ole.
Laskeskelin illalla miten paljon söin päivällä -> 839,25kcal (eihän toki tuommosia 1/4 kaloreita sinänsä ole, mutta laskin kaikki tasan tarkkaan ja kun en syöny kaikista ruuista kaikkea vaan osa meni koiralle, jos kukaan nyt tajuaa taas mistään mitään)
Nyt meen kotia ja siit ehkä kaverin synttäreille ja siit harkkoihin.

Eilen illalla painoa 48.7 ja tänä aamuna 48.8.
Enää vähän niin olisin alipainoinen.
Viimein alkaa homma luistaa ja melkeimpä ilman mitään kauheaa vaivaa.
Se kun tarpeeksi henkisesti sattuu ja tukehduttaa ei enää edes ruoka maistu. Mahtavaa! Ketähän tässä taas pitäisi kiittää? Kiitos niille jotka ovat mut pistäneet taas kärsimään kunnolla.

Jouluna en syönyt melkein mitään. Söin vähän.
Pidin sääntöä yllä että ei enempää kuin kolmea ruokalajia lautasella.
Ja kun söin, join vähän väliä ja pureskelin ihan julmetun kauan.
Ei mun ees tehny mitään sinänsä mieli.
En syöny paljon mitään herkkuja, olivat muutenkin niin pahoja että huh.
Ja lähdin kämpille jo 25. päivä kun ahdisti niin kovasti.
Seuraaviin päiviin en syönyt melkein mitään. Ahdistus tuntui todella fyysisesti.
Koko ajan oksetti ja tuntui mahassa, eikä mitään voinut oikeastikaan syödä.

Jossain vaiheessa tammikuun alussa miulle oli kaksi ääripäätä syömisen kanssa käytössä. En syönyt mitään tai ahmin roskaruokaa kolmen ihmisen edestä yhdellä istumalla. Se ahmiminen muuten sattu mahaan ihan julmetusti. Mutta vaikka olin täynnä ja sattui niin en voinu lopettaa. Koko ajan teki mieli lisää. Vasta sitten kun oksetti niin oli pakko lopettaa.
Se oli myös nöyryyttävää kun kämppis aina katto vieres.
Eikä syönyt melkein mitään päivässä.
Enkä voi sille mitään että jauhan sille jatkuvasti mitä sen pitäs syyä.
Inhoan sitä että se on niin laiha. Ja minä en.
(Ja tässä on sulle H sitten lukemista, että moikka vaan)
En muuten edes välttämättä tykkää siitä että kämppis lukee mun blogia. Ihan sillä että en tykkää siitä että jos en kerrokkaan painon liikkuneen niin sit hän sen joka tapauksessa saa tietää. Ja inhoan huolestuneita ihmisiä. Ne katseet ja ilmeet ja käytös.

Antakaa minun elää. Olla niin kuin olen. Kärsin joka tapauksessa yksin, ei tartte puuttua kun ei kerran tajuta.

Olen taas laihtunut.
Viimein on tullut jotain edistystä.
Voi myös johtua siitä että syömisongelmani on saanut uusia ulottuvuuksia. Ei paha ollenkaan.
49.0kg. Ekan kerran näin reiluun puoleen vuoteen.

Tulen taas kirjottamaan jotain kunhan kone ja pää toimii vähän asiallisemmin.

Ja kaikille voimia, ja niitähän tarvitaa!