Tietääköhän ne? Tajuaako ne? Ei sillä väliä, minä teen kuten tahdon.

Tiedän millä saan kaiken taas alkuun. Tiedän tavan jolla selviän. Jolla en tarvitse muuta enää. En mitään muuta. En ruokaa, en tupakkaa, en mitään mikä olisi jokseenkin 'haitallista' minulle.
Palaan entiseen.
Eikä mikään tunnu olevan esteenä.

Rakastan tunnetta kun:
-Paino on laskenut
-Kun onnistun välttämään ruuan
-Kun nukahdan hyvin onnistuneen päivän jälkeen
-Kun näen ja tunnen pieneneväni
-Ja lopulta ne rakastetut ja inhotut luut

Pian olen taas tiellä menestykseeni. Katsee liikkuu. Ne pysähtyy ja huomaa. Ne jotka ymmärtää, haluaa samaa, ihailee. Muut katsoo inhoten tai muuten vain halveksuen. Tiedän sen tunteen. Tunnen sen edelleen sydämessäni. En koskaan unohda.
En unohda niitä ihania sanoja.
"Oletko laihtunut?" Saat vain hymyillä. Se oli paras eka päivä lukiossa. Et unohda sitä koskaan. Se saa hymyilemään edelleen.