Why me, why me, why me, WHY ME ???!!!

Menneisyyden palapeli alkaa viimein palailla mieleeni. Kaikki se.
Yritän samalla tehdä kanasalaattia olohuoneessa sohvalla istuessani. Ei se meinaa onnistua, ei edes se.
Itkukohtaukset hyppii silmille.


Tunnen menettäneeni itseni kymmeneltä vuodelta tuntuvaa aikaa sitten. Oikeasti se mitä muistan kaikkein parhaiten on 2007 syksy. Sinne kaipaan. Vaikka se oli kuolettavaa aikaa, olin jotain. OLIN JOTAIN!! Ja sitä edeltävä vuosi, minun peruskoulun viimeinen ja elämäni paras vuosi. Olin jotain. Olin vahva. Vaikka masennus olikin iskenyt ja laihduttanut minua vähän. Oli bändi, olin sen ns. johtaja. Hankin harkka-ajat, päätin aikalailla asioista yhteisen keskustelun jälkeen. Olin niin monessa asiassa mukana. olin vahva ulkoisesti ja sisäisesti. Olin ns. suosittu.

Mutta mitä olen nyt? EN MITÄÄN!!! Tunnen vieväni kaikkia ympärilläni vain alaspäin ja niin se onkin. Pari olen saanut melkeen pakottamalla alottamaan polttamisen. Ja kaksi läheisintä ystävääni on paljastanut totuuden itsestään, he viiltelevät. En osaa suhtautua siihen että he viiltävät, heidän uusiin haavoihinsa. Viimein saan kokea sen mitä olen niin monen pistänyt kokemaan.


En edes vuotta ole häntä vielä tuntenut ja silti tiedän sortuvani jos hänet menettäisin. Pelkään sitä jatkuvasti. Vain koska en ole kovin helppo ihminen ja saatan sanoa asioita joskus pahastikin vaikken tarkottaisi. Joskus toivon ettemme olisi tavannut. Elämä olisi todella erilaista. Mutta kaikkea ihanaakaan ei olisi tapahtunut. Olen vain niin helposti addiktoituva ihminen. Mutta rakastan enkeliäni ihan mielettömästi.
Kuulitko maailma, rakastan häntä enkä pelkää nousta ilmaan ja huutaa sitä niin että kaikki kuulee!!