Mulla on nälkä.
Ihan näin tiedoks.
En yleesä ois tähä aikaa ees hereillä. Kun on ne lääkkeet.
Ja oon ku joku pikku penska. Kaikkee seurataan. "ota lääkkeet tähä ja tähä aikaan ja syö tähän aikaan ja tässä nukkumaan ja tässä heräät"
En jaksaisi semmosta.
Ihan kun ei ois muutenki hankalaa.
Paino heiluu 48 ja 52 välillä riippuen miten jaksan sietää nälkää ja miten paha olo on ollut. Olen edelleen tunnesyöjä.
Pääsen taas ratsastamaan. Ihanaa. Jotenkin siellä ei tartte ajatella oikein mitään. Toisin ku Kempo harkoissa. Inhoon niitä. Niistä on tullu pakko, se ei oo enää harrastus.

Heikko. Pelokas. Surullinen. Epäonnistuja. Jälkeenjääjä. Osaltaan tunnoton välillä. Sumuinen. Katoava. Suht hiljainen. Yksin helposti jäävä. Henkisesti kuihtunut. Voimaton. Väsynyt. Loputon ongelmistaan ääneen puhuja.
Miten musta tuli tällänen?! Missä meni vikaan?! Inhoan itseäni! Kyselen jatkuvasti kysymyksiä siitä miten tähän on päädytty. Tie on yksinkertanen. Murskaa muurit, petä itsesi, muutu krooniseksi ongelmistasi puhujaksi, avaudu, masennu pahemmin, menetä itsesi, menetä kaikki.

Miten kauan ihminen kestää? Siihenpä kysymykseen törmäilen jatkuvasti. En saa tappaa itseäni. Muttei kyllä tunnu olevan muutakaan vaihtoehtoa ja sitten sitä taas mennään ja jäädään eloon. En tahtoisi kuolla, haluan vaan kaiken tämän loppuvan ja onnen palaavan elämääni.
Onhan se onni osittain palannutkin, kiitos ihanan tyttöystävän. En olisi ilman häntä enää elossa.

Mitä mikään enää merkitsee minulle? Jotkut asiat on noussut arvoon arvaamattomaan. Jotkin asiat joita ennen kiersin tavallaan kaukaa. Ja semmoiset asiat jotka oli todella tärkeitä miulle on nyt menettänyt arvoaan, kuten musiikki. Kuuntelen sitä liikaa. Se on menettänyt sen jonkin mikä aina ajoi mua jatkamaan, mikä piti mua vahvana. En ymmärrä. Enkä enää vihaa perhettäni ainakaan sillä määrällä mitä ennen. Toki haluan muuttaa sinne omaan kämppään äääkkiä. Siitä tulee mahtavaa, aah, unelmointia ja fantasiointia, kaiken helpommaksi muuttamista taas harrastan. Hienoa.

Jokin sanoo että kirjoita vielä muttan taida.
Sanotaanko vaikka ettei teksti oikein etene mihinkään.
Mutta joku päivä laitan kuvan jossa olen minä. Hmmh, mitähän siitäkin tulee...