Oon nyt jonkun aikaa käyttänyt Kilo Stop lääkevalmistetta. Se on toiminu mulla ihan kivasti. Ei enää niin paha makeenhimo, tuntuu täydeltä nopeemmin, eikä oikeen tee kyl mielikään ruokaa. Ja paino on laskenu siitä huikeasta noususta mitä se teki.

Huomenna alkaa 2468-dieetti, kuka tietää kuinka kaukaksi aikaa.

Olen edelleen about kolmatta viikkoa kipeänä. Rasittavaa.
Meinaan yskiä niin kauan et oksettaa. Lihakset kipeenä ja väsyttää. Liikkeitä ei oikein voi tehdä ja lenkitkin pitää jättää lyhyiksi.

Saatiin se kämppä. Enää viikko niin pääsen laihduttamaan oikein kunnolla!

Tein tänään päätöksen.
Yritän tähdätä -2kg viikossa.
Sillä minun pitäisi päästä tavotteeseen jo ennen joulua.
Ajatella jouluna laiha, laiha haamun sieluinen tyttö. Ihana ajatus.
En edelleenkään kerro tai kirjoita tavotepainoani minnekkään. On olemassa eräs jolle ehkä sen voisin kertoa. Sikälimikäli että hän saa mesensä kuntoon :D
Mutta senkin näkee sitten että uskallanko.
Olen melko vahva tässä asiassa. Olen valmis puhumaan ummet ja lammet lähes kaikesta.
Kuolemat ei enää saa minua murtumaan, tuska jota tunnen ei saa minua murtumaan vaikka sen selittäminen onkin todella hankalaa kun ei meinaa sanoja löytyä...

Ruoka. Se oli kamalaa. Hirveää punastalihaa joka tihku rasvaa. Mukamas vartaita. Perunoita. Minun tekemää salaattia, ei oman reseptin mukaan. Maitoa ja vettä. Ja myöhemmin vielä muurinpohjalettuja.
Nuo yrittää jotain. Ihan selkeesti yrittää. Jääkaappiin oli ilmestyny jotain ihme vanukkaitaki. Molemmat jääkaapit iha täynnä.

Ennen se oli niin helppoa. Helppoa olla syömättä. Miksi siitä pitää nykyään tehdä tollanen show. Mukamas ilonen perheateria. Äiti kyyläs mua kun söin. Se kyyläs aurinkolasiensa takaa. Luuliko se oikeesti etten mää huomais?!
It used to be like they say, no-one saw my game
Miks tän pitää olla näin hankalaa?!
Inhoan olla täällä. Inhoan sitä miten noi kattoo. Seuraa haukan katseellaan.
Ei oo ees järkee mennä keittiöön kolistelee mitään astioita yms ku olkkarista näkee suurimman osan keittiöö.
En jaksa tällästä. Tahon entiset ajat takas. Kun KUKAAN ei tienny. Kun olin vain omissaoloissani. Se oli niin helppoa. Pikkuhiljaa sisimpäni sammui, valuin hukkaan jokaisella viillolla. Annoin anteeksi itselleni hetket jotka olin päivän aikana iloinnut. Pidin kuoreni kovana. Kukaan ei nähnyt. Nähnyt miten joku joka aina oli muille paikalla, joka aina oli tukena ja turvana, kuoli.
Kaikki tuli niin äkkiä. Pieni rako muuriin, pieni hetki että olin heikko. Silloin masennus tuli. Ja siitä tuli pahempi syömishäiriö myös. Tahdon takaisin niihin aikoihin. Voisin edelleen elää muilta peitossa. Voisin olla taas laiha.

Inhoan tätä niin että tunnen tukehtuvani. Tahtoisin vain huutaa. Muuttaa kaiken takaisin.
Antakaa minun jo olla! Syön jos syön! Antakaa minun ollaa!!

Tää päivä(pe) alko hyvin..
Söin kevyesti. Ihan siks et suihkus oli ongelmia pysyä pystys saatikka tajuissaan.
Kurkkua ja kiiviä ja hedelmii muuten.

Mutta sitten ku äiti tuli töistä piti syyä veljen laittamia makarooneja. Vedin ne innolla nassuun omas huonees, ahmien, huomaamatta mitään hain kaapista eilisen karkit ja mätin niitäki iha kivasti, ahmien.

Myöhemmin, ku tulin ajamasta, söin taas kulhollisen makarooni ja suklaita eiliseltä. Toisen levyn onneks äiti söi loppuun. Ja sit hain taas karkkia.

Tosin oon taas alottanu juomaan vähän enemmän vettä. Ihan sillä et kuivun muuten aika helposti ja nopeesti. Kohta oon taas siin tilas et tartten koko ajan vettä. Nälkään ja jatkuvaan 'janoon'. Se oli kivaa aikaa. Aina juoma pullo mukana joka paikas. Ja vettä nassuun. Kouluski saatto mennä reilu litra päiväs. Se oli kivaa. Ja sit viel iltasin vedin aina puol litraa vettä. Ihan siks ettei ollu sit ainakaa jano, ei ollu nälkä, ei tehny muuta ruokaa enää mieli ja nukutti 'täydellä vatsalla paremmin. Siihen suuntaan siis taas.

Olin laihtunu eiliseltä, mutta illalla se oli taas takas ylhäällä, mut katotaa taas aamulla miten asiat sujuu. Toivotaan parasta.

Tietääköhän ne? Tajuaako ne? Ei sillä väliä, minä teen kuten tahdon.

Tiedän millä saan kaiken taas alkuun. Tiedän tavan jolla selviän. Jolla en tarvitse muuta enää. En mitään muuta. En ruokaa, en tupakkaa, en mitään mikä olisi jokseenkin 'haitallista' minulle.
Palaan entiseen.
Eikä mikään tunnu olevan esteenä.

Rakastan tunnetta kun:
-Paino on laskenut
-Kun onnistun välttämään ruuan
-Kun nukahdan hyvin onnistuneen päivän jälkeen
-Kun näen ja tunnen pieneneväni
-Ja lopulta ne rakastetut ja inhotut luut

Pian olen taas tiellä menestykseeni. Katsee liikkuu. Ne pysähtyy ja huomaa. Ne jotka ymmärtää, haluaa samaa, ihailee. Muut katsoo inhoten tai muuten vain halveksuen. Tiedän sen tunteen. Tunnen sen edelleen sydämessäni. En koskaan unohda.
En unohda niitä ihania sanoja.
"Oletko laihtunut?" Saat vain hymyillä. Se oli paras eka päivä lukiossa. Et unohda sitä koskaan. Se saa hymyilemään edelleen.