Koiralla on tänää synttärit. Se täyttää vuoden.
Kävin kaupassa sille hankkimas jotain kivaa evästystä ja siinä sit tuli ostettua itelleenki hamppareita, taas. Äiti jo eilen oli silleen et onkoha toi ny kovin terveellistä. Suoraan vetäsin et ei. Mut minkäs teen ku kauhee "himo" mukamas... Ei ees nälkä. Kaikki rahat menee saamari ruokaan. Oksettaavaa.

Oksettaa muutenki ny ku yhen juustoihime hampparin vetäsin. Oksettaa ja pahasti. Ja väsyttää. En ehtis paljon mitään ees nukkuakkaa ku harkkoihi pitää lähtee tos vähä jälkee puolen. Pirulauta mää niiskää jaksas käyä.

Osastolle ei voi mennä kun sinne tullu korukielto ja minähän en huulikoruani veke ota, PRKL!! Mun rakas pikku twisterini. Ei käy. Eli sekin lepäämis vaihtoehto on mennyttä. Kiva. No eipähän tartte pelätä et siel sit joutus syömää niinku kaikki muutki. Ei, en halua syödä. En halua palata takas entiseen.

Äiti tuli töistä. Noinkohan tulee jotain sanomaan mulle.. Jotain osastolääkäristä tai terkkarista jolle pitäs varata aika jotta pääsis sokerirasitustesteihin koululääkärille (nainen). Omalle lääkärille (mies) en nimittäin suostu menemään. Inhoon sitä hyyppää. Inhoon niin kovasti. Mulla on joku mieslääkäreitä ja -hoitajia ja muutenkin miehiä vastaan. Ei siis millään pahalla, tavallaan. Kai mää taas vaan pelkään.

Pää on iha hölmön olonen. Semmonen sumee. Ihan niinku aina ku en syö tai oon just syöny. Oksettaa niin kovasti. Enkä oo ees vaa'alle päässy pariin päivään käymään. Kumminki se on hypänny johki ihan taivaisiin se lukema. Pelottavaa sinänsä.... tai pikemminki ahistavaa. En kestä jos paino on taas noussu. Se ois sama ku joku iskis selkään puukolla monta kertaa ja vääntäs sitä veistä siel haavas oikeen kunnolla.

Pitäs mennä kaverille yöks tänää. (Ystäviä ja kavereita en hirveesti erottele, että hän ois periaattees ystävä mut jotenki tykkään käyttää kaveri sanaa enemmän tässä yhteydessä ja kun en jaksa koko meidän stooria ruveta selittää kun ei se lopulta niinkään tähän blogiin liity ja tulisi liikaa infoa ja ihmiset tunnistas ja pälätyspälätys.) Ei sillä, ihan kiva, tai itseasiassa oikein kiva juttu. Ainoo vaan että hän aattelee ja sanonutkin pari kertaa et saisin lihoo pari kiloa. Itsekin kyseinen ihminen laihuttaa. Hän vain normaalilla, "tervellä" tavalla. En ota hänen sanojaan (aina) niinkään loukkauksena. Se on hänen mielipiteensä enkä mää voi sille kauheesti mitään mitä oon.

Kohta pitäs lähtee ja mua väsyttää aivan rajattomasti. En oikein tiiä miten jaksan ne harkat ja sit sen jälkee äkkiä kotiin ja sit sinne kaverille. Sil o uus kämppä nii pääsen senki katsastaa ekaa kertaa. ^^,
Nukahan varmaa heti ku kellahan sen sängylle. Se se vasta oiski vieraanvarasta.

Mulla on läheisyydenkipee(tuleeko yhtee vai ei?) olo. Tahon syliin. Piiloon tästä maailmasta.

Oon aika paljon miettiny maailman menoo ja elämääni. Mut ehkä selitän siitä lisää myöhemmin.