Monday - "come back"

Minulla on ollut aika hankalaa välillä ruuan kanssa. Tiedän et mun pitäis välillä syyä ja syönkin, mutta se ahdistaa. Yhteenvaiheeseen en pystynyt/voinut/jaksanut valmistaa mitään ruokaa. Joten mun oli pakko syödä jotain valmista. Tyyliin leipiä tai vastaavaa. Just ja just jaksoin hakea ruisleipää. Mua ahdisti ja ahdistaa usein edelleenkin syödä ja syömisen jälkeen tulee ihan hirveä olo.

Joskus päätä rupeaa särkemään kun lasken kaloreita. En tee sitä kovinkaan usein, mutta silti. Kuten äsken. Särystä puheenollen minua on melkein päivittäin särkenyt päätä. Melkein migreenin omaisesti. Se ei ole kovin kivaa.

Pari päivää oli todella rankkoja. Mun mahaan sattui tosi ilkeästi ja tuntui että kaikki mitä syön tulee ulos. Sen siitä saa kun henkinen paha olo kerrankin nousee niin korkealle että se vaikuttaa fyysisesti. Oli tosi vaikea syödä mitään, enkä oikein edes halunnut.

Paino oli eilen illalla tippunut 0.5kg. Tänä aamuna se oli tippunut lisää. Yhteensä siis periaatteessa 1.1kg.
Uskon kuitenkin että maanantain aikaisilla syömisillä en sitä ole niin alhaalla saanut pidettyä. Mutta katsotaan.

Kamala nälkä, väsyttää ja kello on jo puoli 5. Pitää tehdä vielä liikkeet ja punnita itseni ja vaikka mitä. Paikkoja kolottaa. Polvet ja selkä eivät tahdo tehdä hiljaista yhteistyötä, niiden täytyy osoittaa etteivät tykkää minusta.
Ja olen polttanut tänäänkin aivan liikaa.

Lisää taas mm. minun joulusta myöhemmin tänään tai seuraavana yönä.

Paino tippui tossa pari päivää sitten 700g eikä ole liikahtanut siitä mihinkään.
Inhottaa.
Pudotus suunnitelmani jonka loin pariksi seuraavaksi viikoksi ei ole toiminut. Paino ei tipu. Mutta ei onneksi nousekkaan. Tahdon sen tippuvan. Nopeasti.
Kahdessa viikossa taisin suunnitella liian nopean pudotuksen. Semmoisen jota en voi saada toimimaan. Ei reilu 3kg kahdessa viikossa pitäisi olla niin hankalaa.
Ahdistavaa.
Ihanaa tekstailla taas ihanan ystävän kanssa päivttäin. Se jotenkin antaa kaiketi vähän voimaa. Kun niin moni asia painaa päätä.

Pärjäilkää ihmiset.
Me selvitään tästä kyllä.
Kukaan ei meitä voita, kukaan ei voi meitä kukistaa tai sortaa.
Me jaksetaan.

Miten kauan jaksatkaan muistuttaa itsestäsi?!

Eilen, 27.11, oli isän synttärit.
Se päivä ei enää oikein ole juhlallinen, ei ainakaan minun sisälläni.
3 vuotta sitten, samana päivänä ukkini, isän isä, joutui viimeisen kerran sairaalaan. Hän kuoli samana vuonna 20.12. Sinä vuonna mummo oli meillä joulun ja minä lähdin toisen mummoni luokse jouluksi.
2 vuotta sitten, samana päivänä minä menin osastolle. En koskaan unohda sitä päivää. Ja vuosi sitten istuin vain kaupungissa kyseisenä päivänä. Minun piti mennä kouluun, mutten millään pystynyt. Päässäni ei liikkunut mitään. Istuin vain kuunnelleen tuskaani. En voinut uskoa että olin vielä elossa vaikka olin päättänyt kuolla aikalailla heti osastolta pääsemisen jälkeen.
Tänä vuonna tuo päivä ei satu niin paljon, mutta en edelleenkään ole kunnossa. Olen kaiketi uppoamassa taas. En kestä sitä. En voi antaa itseni päästää irti vaikka kuinka tuntuu etten jaksa. En halua taas olla se joka ei pärjää missään. Se joka on koko ajan pohjalla. En taas jaksaisi erkaantua elämästä. En halua menettää koiraani tämän takia. Yritän ja yritän.

Söin tänään ekan kerran vasta kymmenen aikaan. Nousin sängystä ja menin pariksi tunniksi ammeeseen. Aika vain kului ja kului. En syö paljoa, mutten liiku paljoa. Ja inhoan sitä kun en laihdu. Oksetan itseäni. Saan ahdistuskohtauksia vartaloni takia. Varsinkin jos jokin on liian kireästi vatsan kohdalla. Ällöttävää.
Tekis mieli kauheesti mennä heti tekemään kanasalaattia. Kauhee jokseenki hyvännälkä. Toisaalta jos tekis sitä sen vois laittaa pieniin osiin sen lopun jos kämppiskin söis. Voitas samalla kattoo leffaa. Oli pakko ostaa "Vuosi nuoruudestani", se on niiin ihana! Mut sit en kyl tahtos kaloreita siit vedellä. Mörh. Vois tosin taas kunnon lääkeannoksen vetää. Laihislääkkeitä riittänee viel aika pitkäks aikaa. Ne toiset pirulaiset on vaan vitun pahanmakusia, niitä pitäs ottaa muutenki monta ja maksaa ihan sairaasti.
Kohta on joulukuu. Helvetti. Inhoon joulua. Ja uutta vuotta. Jo nyt ihan krampissa.