Update 3.

En ole taaskaan millään jaksanut kirjottaa vaikka oon käyny kattelee blogia ja lukee miten muilla menee lähes päivittäin.
Mulla on viikot jotenkin tosi täynnä kaikkea. Pitäisi aina tehdä jotain, soitella, tekstata, muutella aikoja, selvitellä poissaoloja, koulua, harkkoja, harrastuksia, ruokaa, liikuntaa, koira, kämppis, ystävät, KAIKKI.
Pidän kuitenkin itseni jotenkuten kasassa. Vaikka asioita onkin paljon, mitä pitää muistaa yms., niin silti en tee melkein mitään koulun jälkeen. Ja viikonloput on ihan turhia.

Pelkään ja olen ahdistunut. Tiesin että tämä aika tulee vielä joskus. Enkä tiedä mitä tehdä. Miten minun käy? Entä muiden? Kuka sortuu ensimmäisenä ja miten pahasti? I don't want to loose you!


Kehitin taas itselleni uuden syömis-ja liikuntasuunnitelman. En niinkään tarkkaa mutta mitä saa syödä ja miten usein, miten kerryttää liikuntamäärää ja kuinka usein.
Olen syöny nyt melko säännöllisesti ja pitäny proteiinimäärää korkeammalla. Olen ainakin saanu pidettyä painon lähes paikoillaan ja niin ettei aamupaino nouse yli 50kg. Inhoan tuota numeroa.

Lukkari on ihan täynnä ja yritän siitä selvitä. Pari hyppäriä, joilla tosin on sitten terapia. Ja pari aamua kun menen 10:neen. Lisättynä tietenkin enkun puhekurssin Lontoonmatka tunnit torstaisin koulun jälkeen. Pitäisi johonkin väliin saada ängettyä vielä toimintaterapia. Tiistaisin ratsastus. Perjantaina ja sunnuntaina Kempo harkat.
Sitten se puoli että huolehdin mielessäni kuitenkin parista henkilöstä. Kämppis ja eräs ihana ystävä kauempana. Olen solmussa molempien kanssa. En tiedä mitä tehdä. Ja mikä heitä yhdistää? Molemmat päättävät kuolla kun siltä tuntuu. Todella kiva. Minä paniikissa täällä yritän sinnitellä ja ajatella että kyllä tämä tästä, ei ne kuole, ei ne voi. Tässä mielessä tulee taas semmoinen asia mieleen että olisi ollut parempi jos olisin kuollut jo aikaa sitten. Pari vuotta sitten. Tai noin parin päivän päästä vuosi sitten kun otin sen yliannostuksen kuolemismielessä. Elämässä on ollut paljon kivaakin tässä välissä, mutta silti tuskaa tunnen joka päivä. Tuntuu kuin sisimpäni ei saisi henkeä. Onko ihme etten jaksa keskittyä, ettei huvittaisi mikään? Ainoa missä tunnen olevani oikeassa paikassa ja voin rauhoittua on kun ratsastan.
En aijo kuolla. En ole ajatellut konkreettisesti sitä pitkään aikaan. Aijon elää. Mutten tiedä miten minun käy jos joku tärkeä kuolee.


Selailin taas lehteä. Siitä tämä kirjoittaminen taas lähti. Minulle tulee ELLE. Kovin moni ei minut nähdessään sitä uskoisi. Eikä sitä että itse tilaan KuntoPlus -lehteä. No kuitenkin, lueskelin tai selasin ELLEä taas. Huomasin siellä parin ihania kenkiä. Tottakai korkea korkoisia. Ei minulla ole niitä vastaan mitään. Itseasiassa pidän sellaisista kengistä todella paljon.
Mutta en tiedä missä voisin korkkareita pitää. Tiedän miten kävellä hieman miehekkäästi, painottaen sitä että olin joskus niin hevaria että huh. Edelleenkin kuljen suurimmaksi osaksi mustissa vaatteissa ja löysissä maasto- tai muissa housuissa. Joskus oli opettelemisen takana että sain taas pidettyä hametta päälläni ja käyttäydyttyä sen mukaisesti.
On vaikea lähteä kouluun korkkarit jalassa. Olen aina niin kiireinen. Laukkukin aina painaa. Enkä tiedä viikonloppuisinkaan. Kun en kovin paljoa lähde mihinkään. Olen vain kämpillä. Ainoat korkeammat kengät mitä käytän on New Rockin platformit. Minulla on platformeja itseasiassa kahdet. 'Miehekkäämmät', joita käytän useammin koska niillä on niin helppo kävellä samalla kun saa livää pituutta ja ns. 'huorakengät', ne on semmoset naisellisemmat ja kokeammat kengät joilla kävely aina vaatii vähän totuttelua. Jälkimmäisiä en ole aikoihin käyttänyt.
Nykyään olen käyttänyt vain maihareitani. Paitsi kun mentiin isän kanssa joku aika sitten täällä moottoripyöränäyttelyyn, silloin oli ensimmäiset platformit jalassa.
Se on hankalaa koska toisaalta haluaisin käyttää muitakin kenkiäni, mutten kuitenkaa käytä. Että tämmöinen jokseenkin sekava ja outo ongelman kuvaus.

Olen pitänyt kiinni siitä että poltan vain 5 tupakkaa päivässä. Tästä juteltiin viikko sitten perjantaina ja sen jälkeen en ole enempää päivässä polttanut. Jei!

Kämppis teki tänään puuroa. Ja kuten odottaa saattaa minä en siihen koske koska haju oli jo semmonen että rupesi pahaolo tulemaan. Hän päätti siihen pistää PUNASIPULIA ja pähkinöitä. Ja vielä kauheesti kysy että miksei puuroon muka voi sipulia laittaa, miksei sitä yleensä laiteta, miksei se siihen käy. Näitä kämppikset sörsseleitä on ennenkin nähty ja niistä on kuultu. Tekisi kunnon ruokaa niin ois ihan kiva. Mie kyllä teen ruokaa ja siitä saa muutkin syödä, että ois ihan kiva jos ei aina tarttis ite ruveta jotain väsäämään. Ei sillä että tämä mikään "sun täytyy nyt muuttaa tapas" -lausahdus olisi.

Syömään jotain ja kohta pitäis lähteä kotia menemään että sais hetken olla ennen kun harkat alkaa.
Voimia kaikille!