Paino on vähän noussu mutta pidän sitä vakaasti alle 50kg.
Tänä aamuna se oli 49.1kg.
Yritän syödä päivässä vain 600kcal. Mutta ei sekään kovin helppoa ole.
Laskeskelin illalla miten paljon söin päivällä -> 839,25kcal (eihän toki tuommosia 1/4 kaloreita sinänsä ole, mutta laskin kaikki tasan tarkkaan ja kun en syöny kaikista ruuista kaikkea vaan osa meni koiralle, jos kukaan nyt tajuaa taas mistään mitään)
Nyt meen kotia ja siit ehkä kaverin synttäreille ja siit harkkoihin.

Eilen illalla painoa 48.7 ja tänä aamuna 48.8.
Enää vähän niin olisin alipainoinen.
Viimein alkaa homma luistaa ja melkeimpä ilman mitään kauheaa vaivaa.
Se kun tarpeeksi henkisesti sattuu ja tukehduttaa ei enää edes ruoka maistu. Mahtavaa! Ketähän tässä taas pitäisi kiittää? Kiitos niille jotka ovat mut pistäneet taas kärsimään kunnolla.

Jouluna en syönyt melkein mitään. Söin vähän.
Pidin sääntöä yllä että ei enempää kuin kolmea ruokalajia lautasella.
Ja kun söin, join vähän väliä ja pureskelin ihan julmetun kauan.
Ei mun ees tehny mitään sinänsä mieli.
En syöny paljon mitään herkkuja, olivat muutenkin niin pahoja että huh.
Ja lähdin kämpille jo 25. päivä kun ahdisti niin kovasti.
Seuraaviin päiviin en syönyt melkein mitään. Ahdistus tuntui todella fyysisesti.
Koko ajan oksetti ja tuntui mahassa, eikä mitään voinut oikeastikaan syödä.

Jossain vaiheessa tammikuun alussa miulle oli kaksi ääripäätä syömisen kanssa käytössä. En syönyt mitään tai ahmin roskaruokaa kolmen ihmisen edestä yhdellä istumalla. Se ahmiminen muuten sattu mahaan ihan julmetusti. Mutta vaikka olin täynnä ja sattui niin en voinu lopettaa. Koko ajan teki mieli lisää. Vasta sitten kun oksetti niin oli pakko lopettaa.
Se oli myös nöyryyttävää kun kämppis aina katto vieres.
Eikä syönyt melkein mitään päivässä.
Enkä voi sille mitään että jauhan sille jatkuvasti mitä sen pitäs syyä.
Inhoan sitä että se on niin laiha. Ja minä en.
(Ja tässä on sulle H sitten lukemista, että moikka vaan)
En muuten edes välttämättä tykkää siitä että kämppis lukee mun blogia. Ihan sillä että en tykkää siitä että jos en kerrokkaan painon liikkuneen niin sit hän sen joka tapauksessa saa tietää. Ja inhoan huolestuneita ihmisiä. Ne katseet ja ilmeet ja käytös.

Antakaa minun elää. Olla niin kuin olen. Kärsin joka tapauksessa yksin, ei tartte puuttua kun ei kerran tajuta.

Olen taas laihtunut.
Viimein on tullut jotain edistystä.
Voi myös johtua siitä että syömisongelmani on saanut uusia ulottuvuuksia. Ei paha ollenkaan.
49.0kg. Ekan kerran näin reiluun puoleen vuoteen.

Tulen taas kirjottamaan jotain kunhan kone ja pää toimii vähän asiallisemmin.

Ja kaikille voimia, ja niitähän tarvitaa!